Ja hän saapui.
Näytin hänelle paljaat luuni ilman minkäänlaista verhoa. Olin avohaava leikkaussalin kolmannessa huoneessa, joka vuoti verta ja jota lääkärit eivät saaneet tukittua. Hänen kylmät kätensä koskivat minua hellästi ja ohjasivat uudelle tielle, jonne en uskaltanut yksin mennä. Ja sitten hän katosi jälkiä jättämättä jättäen minut yksin vuotamaan asfaltille betoniviidakon keskelle. Miksi?
Herään jälleen painajaisiin, joissa hän on läsnä.
Tulee minua kohti ja nauraa.
Tunnen lämpöä ja tajuan, ettet se ole sinä.
Et se ollut koskaan sinä.
Sillä sinä olit jotain kylmää ja elotonta.
Ja hän oli jotain aivan muuta.
No comments:
Post a Comment